JaakkoKorpi-Anttila

Kaikki blogit puheenaiheesta Erotiikka

Sota erotti, erotiikka yhdisti

Luin Ville Hytösen uutuusromaanin Luumun polte (Gummerus 2019) jo pari viikkoa sitten. Lukemisen jälkeen en oikein osannut päättää, mitä kirjasta pitäisi ajatella. Pelkäsin, että sanon siitä jotakin todella noloa, mikä kaduttaa jälkeenpäin.

Nyt olen lukenut Luumun poltteesta kahden johtavan kriitikon arviot. Ne ovat suorastaan riemastuttavalla tavalla täysin vastakkaiset. Esittelen arvioita, koska niissä kiteytyvät myös omat ristiriitaiset tuntemukseni.

Tom of England

Meidän sotaveteraanimme Touko Laaksonen (1920-1991) on kaikille tuttu Tom-nimellä, ellei muuten niin ainakin postimerkistä. Tuntemattomampi on eräs toinen Tom, joka eli hieman aikaisemmin, mutta jolta eroottinen taide (ars erotica) onnistui vähiten yhtä hyvin. Ainoastaan kiinnostuksen kohde hieman poikkesi: tämä Tom oli pesunkestävä hetero, kuten valtaenemmistö telluksen tallaajista.

Elämää ja erotiikkaa

Kun puhutaan Milan Kunderasta, ei voi erottaa toisistaan elämää, politiikkaa ja erotiikkaa. Näillä teemoilla juuri 86 vuotta täyttänyt Kundera leikittelee myös uudessa kirjassaan (Merkityksettömyyden juhla, Siltala 2015). Keskeisessä osassa ovat naisen napa, Stalin tovereineen ja hyväntuulisuuden ylistys.

Julkaise syötteitä