JaakkoKorpi-Anttila

Kansainvälinen saunapäivä

Tänään kolmisenkymmentä ravitsemusliikettä ja vastaavaa tarjoaa Helsingissä ilmaista saunomista. Ajatuksena on, että esimerkiksi lokakuun viimeinen lauantai nimettäisiin kansainväliseksi saunapäiväksi.

Tähän tapaan kirjoittaa espanjalainen El Mundo -lehti suomalaisesta saunasta, missä hikoillaan 50 °C:n lämmössä alastomana, tosin julkisissa tikoissa miehet ja naiset eri osastoilla. Niinkin hurjaa meno voi olla, että lämpötila löylyhuoneessa on 80 -100 °C.

Suomessa on 5,5 miljoonaa asukasta ja yli kolme miljoonaa saunaa eli enemmän kuin autoja. Helsingissä yleisiä saunoja oli 50 vuotta sitten satakunta, mutta nyt enää neljä. Saunassa tehdään taloudelliset ja poliittiset sopimukset eikä siksi ole ihme, että rauhannobelisti Martti Ahtisaari on kova saunoja.

Ikimuistoisista ajoista lähtien sauna on hoitanut apteekin ja sairaalan virkaa. ’Jos viina, sauna ja terva eivät auta, on tauti kuolemaks’. Saunassa synnytettiin ja saunassa pestiin ruumiit hautauskuntoon, joten sauna on ollut ihmisen alku ja loppu. Sauna on suomalainen keksintö ja siten on luonnollista, että suomalaisilla on oikeus vaatia vietettävän kaikkialla kansainvälistä saunapäivää.

Väkisinkin tästä artikkelista tulee mieleen Dostojevskin kirja (1861) ’Muistelmia kuolleesta talosta’, missä Siperian kahlevangit pääsevät jokavuotiseen joulusaunaan. Ilmeisesti niskuroivat suomalaiset veivät aikanaan saunakulttuuria sinnekin.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

Tämän blogin suosituimmat

Kirjoittajan suosituimmat Puheenvuoro-palvelussa