JaakkoKorpi-Anttila http://www.xn--hammaslkri-w5aab.net/kamin/kaminiitto.html

Kosketuskaipuuta

Kevät tuo mukanaan läsnäoloa - alkaa pörriäisaika. Vaikka toiset väittävätkin, ettei yksinäisyys tuota tuskaa, vaan tuskaa tuottaa tunne ja että on sivullinen ja osaton muusta maailmasta, joka tapauksessa laumaeläimille yksinäisyys on toisten kaipuuta. Senioritanssien räjähdysmäinen suosion kasvu on tästä hyvänä esimerkkinä. Näin on käynyt muun muassa kansallisoopperan teetanssien kohdalla. Muutama vuosi sitten osallistujia oli kourallinen eli vähän enemmän kuin soittajia, mutta viimeksi lämpiö oli tupaten täynnä eikä tällaisella ujolla, keskenkasvuisella köpöttelijällä ollut edes mahdollisuutta vääntäytyä niin lähelle orkesteria, että olisi nähnyt kunnolla ketkä Kimmo Leppälän orkesterissa oikein soittivat.

Laumaeläimen vietillä tietoista läsnäolon ja sosiaalisuuden vajetta piti tänään tiistaina käydä täydentämässä Tikkurilan Puistokulman päivätansseissa, missä mielenterveyden kohotuksesta vastasi Harri Nuutisen johtama Tanssin Taika-orkesteri. Tutut kappaleet ja meikäläisen ominaisvärähtelyyn istuvat sovitukset hetkellisesti nuorensivat minuakin ainakin 40 vuotta. Vaikka olin anonut vapautta tanssia polkat ja masurkat täytettyäni 75 vuotta, niin tällä kertaa anomuksellani oli vissiin pyyhitty mitä sattuu. Mutta kantava musiikki toimi pelastaja ja henkiriepu säilyi. Tosin tuli sitä hytketettyä kaikki orkesterin soittamat muutkin kappaleet kello 13-16.

Seurasin syrjäsilmällä, miten tuttavat siellä tervehtivät toisiaan jopa halailemalla eikä erityisempää #metoo-kohua ilmennyt. Yritin siinä tunkea itseänikin lähietäisyydelle ja sivistyneesti huokailin miituu, mutta tuloksena oli vain osakseni saamat väheksyvät katseet. Joten turhaa höpsötystä koko #metoo.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

3Suosittele

3 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (6 kommenttia)

Käyttäjän sarilait kuva
Sari Laitinen

Kyllähän se läheisyydenkaipuu on ihmisissä sisäsyntyistä. Käyppä tuolla katsomassa halailevia vauvoja. Kaikki olivat mukana vapaasta tahdostaan, eikä mitään metoo-kampanjoita kaivata.

https://www.facebook.com/boredpanda/videos/1015631...

Käyttäjän JaakkoKorpi-Anttila kuva
Jaakko Korpi-Anttila

→ 1/SL: ".. halailevia vauvoja .."

Äidin syli ja hellä silitys rauhoittaa äkäisimmänkin pienokaisen. Jotain ihmeellistä, selittämätöntä ja kiehtovaa kosketuksessa on. Historian sivu maailma on täynnä tarinoita taikasauvalla (vast.) koskettelusta. Milloin karkotettiin riivaajia, milloin herätettiin henkiin, meillä lahkopuhujat pystyivät vain kaatelemaan kuulijoitaan. Äiti Amma vieraili Suomessa syksyllä 2011 ja antoi voimaa ja terveyttä halailemalla ihmisiä ja siinä ohessa keräsi pientä kolehtia järjestönsä hyväntekeväisyyteen.

Käyttäjän ellelazarov kuva
Elle Marketta Lazarov

Ihana video! Siinä ei jäänyt kellekään halipulaa.

Käyttäjän JaakkoKorpi-Anttila kuva
Jaakko Korpi-Anttila

→ 3/EML: ".. halipulaa.. "
Video on tosiaan herkkä - lähimmäisenrakkautta ensisilmäyksellä ilman estoja. Jos siihen olisi lisätty taustalle musiikkia, olisi taaperoiden pyllyt keikkuneet tarkalleen musiikin tahdissa. Surullista, että me aikuiset ja vanhukset olemme menettäneet nämä pienten lasten synnynnäiset taidot. Varmaan moni muukin kuin minä kysyy: Miksi?

Käyttäjän ILgron11 kuva
Irja Laamanen

Ei olla menetetty, kyllä se musiikki ainakin keikuttaa ja halitaankin, mutta sellaisia joita tunnetaan.

Käyttäjän ILgron11 kuva
Irja Laamanen

Minulla on kolme poikalapsenlasta, joita aina haluan halailla. Tyttöjäkin tietysti, mutta tytöt itsekin ovat valmiit halailuun. Pojat aina hiukan pistävät hanttiin. Silti halaan ja huomaan, että kyllähän se vaikuttaa yhtä lailla kuin heidän hiustensa silittely. Minusta he tarvitsevat hellyyttä enemmänkin kuin mitä minä pystyn antamaan. Onneksi on heillä on hellä äiditkin, mutta varmasti ainakin t 16-v ja 18-v torjuvat äidin yhtä lailla kuin minutkin. Kolmas on vasta 9-v. On se hellyys opittava.

Luin Petäistön kirjan, jossa oli presidentti Macronista paljon asiaa. Siinä kerrottiin isoäidin ja Macronin suhteesta. Se oli ollut lämmin ja läheinen ja sellaista itsekin toivoisin minun ja lastenlasteni välille. Tuntuu vain, että silloin, kun tuollaista suhdetta olisi ollut aikaa luoda, ei sitä liiennyt tarpeeksi juuri noille vanhemmille pojille. Työ ja muu vei mennessään.

Tämän blogin suosituimmat

Kirjoittajan suosituimmat Puheenvuoro-palvelussa

Mainos

Netin kootut tarjoukset ja alennukset