JaakkoKorpi-Anttila http://www.xn--hammaslkri-w5aab.net/kamin/kaminiitto.html

Pieni karnevaalimarssi, La Cumparsita

  • Kuva 1. Salvon palatsi
    Kuva 1. Salvon palatsi
  • Kuva 2. La Giralda (Lähde: Wikipedia)
    Kuva 2. La Giralda (Lähde: Wikipedia)

Pari vuotta sitten kävin pyhiinvaellusmatkalla Buenos Airesissa Caminito kadulla sekä Montevideossa Itsenäisyydenaukiolla, josta jälkimmäisestä kuvassa 1. on näkymä kohti '18 heinäkuuta Avenueta' ja Salvon palatsia eli paikkaa, missä vuoteen 1928 asti sijaitsi kuvan 2. Confitería La Giralda. Siellä soitettiin ensi kerran La Cumparsita (1916 tai 1917). Piti käydä Buenos Airesista päivän reissulla Uruguayn puolella kunnioittamassa tätä Gerardo Hernán Matos Rodríguezin (1897 – 1948) aikaansaannosta. Matkan anti meni vähän samaan kategoriaan kuin kirjoittajan katse aukiolla eli Urugyayn 'isän' Jose Artigasin hevon takapäähän. Taustalla palmujen takana oleva Salvon palatsin sisääntulo johti aulaan, missä vahtimestari näytti seinässä olevaa kahta naulanreikää. Pari vuotta aiemmin siinä oli kuulemma roikkunut La Cumparsitasta kertova plakaatti.

Tunnettu orkesterinjohtaja Roberto Firpo Buenos Airesista vieraili 1917 (?) Montevideossa kahvila La Giraldassa. Sinne tuli joukko nuoria arkkitehtiopiskelijoita, jotka tauolla toivat Firpolle erään marssin nuotit. He olivat ajatelleet esittää sävellyksen karnevaalikulkueessa. Säveltäjä itse ei kehdannut tulla maestron luo vaan jäi nujuamaan ovenpieleen. Tällaisesta karnevaalikulkueesta paikalliset käyttävät sanaa la comparsa, joten säveltäjä oli antanut kappaleelle nimen La Cumparsita, pieni karnevaalimarssi.

Ensi kerran Firpo ehti soittaan kappaleen vasta viikon päästä. Silloin käännettiin uusi lehti tangon historiassa eikä Rodríguez koskaan valmistunut arkkitehdiksi.

Firpon mukaan alkuperäinen sävellys oli niin alkeellinen ja vajaa, että hänen piti täydentää sitä ottamalla paloja omasta tangostaan La gaucha Manuelasta ja Verdin oopperasta Miserere. Ts. La Cumparsita oli ainakin aluksi Rodiguezin, Firpon ja Verdin musiikkia.

Meille tuttu La Cumparsita ei ole alkuperäinen, vaan ilman tekijän lupaa Contursin ja Maronin sanoittama ja parantelema versio vuodelta 1924. Oikeutta käytiinkin sitten Rodiguezin kuolemaan asti.

Kappale 'Hiljaa yössä' on Tapio Kullervo Lahtisen käännös Contursin ja Maronin La Cumparsitasta ja sen äänittivät Olavi Virta ja Metro-Tytöt 28.5.1953.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

2Suosittele

2 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (5 kommenttia)

Käyttäjän seppaeo kuva
Oskari Seppänen

Heh. Rupeaa soimaan mielessäni nimenomainen Olavin ja tyttöjen Hiljaa yössä / La Cumparsita kun ajattelen tangoa. En silti tiennyt tämänkään biisin historiaa vielä aamulla.

Käyttäjän JaakkoKorpi-Anttila kuva
Jaakko Korpi-Anttila

>#1/OS
YouTube tuntee Olavi Virran ja Metro-Tyttöjen 'Hiljaa yössä' kappaleen.

PS. Julio Iglesias - La Cumparsita on minusta jotenkin sykähdyttävämpi eikä Tapani Kansankaan versio ole huono (levy 'Päivä jolloin rakastat', raita no. 5).

Käyttäjän TarjaKaltiomaa kuva
Tarja Kaltiomaa

Tehdäänköhän musiikille karhunpalvelusta käymällä oikeusjuttuja sävelistä? Kohtuutta kaikessa ja asiahan ei minulle kuulu, mutta onko oikeusjutuista lopulta mitään hyötyä kenellekään?

Musiikin teko on luovuutta, jossa tavallaan kaikki on jo tehty ja tavallaan monenlaista uutta on rajattomat mahdollisuudet tehdä. Uskon sielunvaellukseen, joten saman ihminen ajasta toiseen saattaa toistaa itseään muunnellen. Vai toistaako oikeusjuttujen pelossa?

Sama asia saattaa vallita myös maalaustaiteen puolella.

Käyttäjän JaakkoKorpi-Anttila kuva
Jaakko Korpi-Anttila

>#3/TK: "Tehdäänköhän musiikille karhunpalvelusta käymällä oikeusjuttuja sävelistä?"

En ole varma, mutta muistelen, että kun samanlainen sävelkulku ylittää tietyn nuottimäärän ollaan kopionnin puolella eli immateriaalioikeuden sanktiopuoli häämöttää ja juristit hierovat käsiään.

El Choclon kohdallahan tämä kopionti tuli ehkä selvemmin esiin.

Ihmiskunnan hengen historia ja erityisesti kirjallisuus on joidenkin mukaan yhtä plagiaattia. Augustinus varasti Paavalilta, Schiller Shakespearelta, Schopenhauer Kantilta. Sokrateella oli onni saada Platonista arkailematon varas, ilman Platonia hän olisi tuntematon. Shakespeare kopioi 'Julius Caesarinsa' sanasta sanaan Plutarkhokselta ja laittoi vain oman nimensä kirjoittajana paikalle. Kant sanoo kopioinnista pisteliäästi: 'Ne, jotka eivät koskaan itse ajattele, ovat kuitenkin kyllin tarkkanäköisiä huomatakseen, mitä muualla on jo sanottu.'

Käyttäjän TarjaKaltiomaa kuva
Tarja Kaltiomaa

Nuo "varkaudet" selittyvät usein niin, että sama ihminen tekee samoja asioita elämästä toiseen.

Puheenaiheeseen liittyvää

Tämän blogin suosituimmat

Kirjoittajan suosituimmat Puheenvuoro-palvelussa

Mainos

Netin kootut tarjoukset ja alennukset